Rakkahat palsta-bulleroiset, on aika jälleen julistaa kuukauden kevyt-viini. Syysiltojen nautinnonlähde ja ahhh.. niin joulua odottava..

PUNKKU

*erittäin tahraava
*lämminhenkinen
*päänsärkyä aiheuttava
*melkeimpä yrjöttävä

Tahraavan ominaisuutensa vuoksi..kaikillahan on juhlapöytäliinassaan punkun tahraamia läiskiä, johtuen siitä että ne usenmiten löytyvät vasta seuraavana päivänä ja silloin on jo myöhäistä. Vierailla on yleensä taipumus vahingon sattuessa laittaa joku kulho tahran päälle, näin minä ainakin teen vieraissa, oli sitten kyse kahvista tai punajuurisalaatista. Ahaa, eksyin jälleen saivartelemaan, elikkäs asiaan.. vietämme kerhoiltaa paikallisella 'kalja-kukkulalla' eli siellä missä yleensä finninaamat juovat kaljaa vanhemmilta salaa ja örisevät ohikulkijoille. Näkymä on kaunis, mutta sen pilaa paikalliset puistotiellä kulkijat.

Ota mukaasi punkkua pullosa, vähintään kaksi pulloa, koska pienen-pienen askartelu-cornerin puitteissa valmistamme, pullon pohjista rautalankaa apuna käyttäen suojalasit. Varsinainen askartelun kohde on ritsat, joten Moraa jälleen tarvitaan, kuminauhaa myös sekä pala nahkaa. Tietenkin perinteiset välineet, en nyt jaksa niitä enää tähän kirjoittaa, kaikki varmaan jo muistavatkin ne, alkaa erikeepperillä..

Viihdyttäksemme itseämme jaamme porukan kahteen joukkueeseen ja pidämme ns. ritsa-sodan malliin värikuula-sota, tosin käytämme perinteisiä ammuksia, pihlajan-, aronianmarjoja, herneitä ja tietenkin kiviä.

Kun sotiminen alkaa nyppimään ja tylsistyttämään, ammumme ohikulkevia kävelijöitä kilpaa, päähänosumasta saa kymmenen pojoa ja pisteet laskevat osumien aletessa ohikulkijoiden kehoissa. Elukoihin tai lapsiin,, puhumattakaan lastenvaunuihin osumista tulee miinuspisteitä.

Tietenkin ruokailemme, paikalla juoksentelee useita jäniksiä ja punkun kanssa sopii liha mainiosti, joten jänipaistia on tarjolla. Jälkiroaksi teemme tikku-omenoita joita myöskin löytyy lähitalojen pihoista.

Ei-kun-heikun joukolla tervetuloa mukaan.

*******************************************************
IMOTTAUTUMISLOMAKE

1.Onko sinulla tapana syödä joulu-kukkia?
2.lautakiikku vai autonrengaskiikku?
3.käytätkö pohjallisia?
4.näetkö eroottisia unia?
5.minkälaisia?
6.miten usein ajattelet joulupukkia?
7.ostaisitko tankkerin?
8.suolakurkku vai tuorekurkku?
9.kaiveletko nenääsi, korviasi, haarojenvälyksiäsi?
10.puuttuuko sinulta hampaita?
11.käytätkö reikäsiä sukkia, alkkareita, kalsareita?
12.kumpi on makeempi uusi-paavalniemi vai mauri pekkarinen?
13.tai anita hirvonen vai hermunen (en muista etunimeä)?
14.BM vai BB?
15.paras sarjakuvahahmosi lapsuudesta?
16.kumpi olet mielestäsi - tuoli vai pöytä?

Olen vastannut näihin erittäin olellisiin kysymyksiin ja otan osaa kevyt-viinikerhon lokakuun karkeloihin.

Nimi_____________________